lauantai 23. tammikuuta 2016

Knit along

Ensimmäisen kerran ikinä lähdin mukaan johonkin knit alongiin. Joka päivä siis julkaistaan pätkä ohjetta, mutta lopputuloksesta et tiedä ennakkoon. Paitsi että sukat niistä on tulossa... Neljän päivän jälkeen mennään tässä:


Tämän päivän vinoraidat tein vähän ohjeesta poiketen, mutta muuten olen edennyt ohjeen mukaan.

Vielä ehtii hyvin mukaan. Ohje löytyy osoitteesta www.muitaihania.com

tiistai 19. tammikuuta 2016

Reaverset

Neulominen on ollut pakko jättää viime aikoina vähiin, kun se jumittaa tämän toimistotyöläisen kokonaan. Välillä on kuitenkin pakko kokeilla, jos sitä edes vähän jotain pystyisi vielä neulomaankin. Ravelryn jonossa on jo pitkään ollut neulottujen Conversejen ohje ja kaapissa jo vuosia keltainen lanka odottamassa sukiksi pääsyä. Nyt nämä kohtasivat, tässä lopputulos:




Ohje: Reaverse 
Lanka: Keltainen Adriafilin ärsyttävän lohkeilevaa jotain (vyöte hukassa), muut Seitsemän Veljestä

Ohje oli todella selkeä, mutta näissä oli niin paljon pientä suhraamista, että taisivat olla pari kuukautta puikoilla. Ehkä joku päivä uusi versio eri langasta, mutta ei ihan lähiaikoina...

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pakkasautoilun pelastus

Pitkästä aikaa oikea talvi ja pakkanen! Ulkona pystyy muuten kyllä pukeutumaan riittävästi, mutta autolla ajaessa kun ei lapasia voi käyttää, niin näpit jäätyy nahkahanskoissa. Niin monena päivänä olen ajellut toinen käsi pehvan alla lämpiämässä, että katsottuani ensi viikon säätiedotuksen, oli pakko toimia. Tarkoitus on ollut ostaa nahkarukkaset, mutta enpä tietenkään ikinä kaupassa muista.





Rukkasiin on silputtu yksi vanha nahkaliivi. Vuori oli tarkoitus tehdä fleecestä, mutta päädyin kuitenkin sisustamaan nämä äidin 70-luvulla neulomilla lapasilla, joista käänsin osan varresta päällepäin ja ompelin käsin kiinni. Rukkasten kaava oli jostain viime talvena tulostettu, en enää muista tarkemmin.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ketuttaako?

Kirjoneule ja minä ei olla ikinä oikein tultu toimeen keskenämme. Meillä on ollut monta yritystä, mutta jokin siinä vain aina hiertää... Siitä huolimatta ostin vuosi sitten marraskuussa Tampereen messuilta tarvikepaketin kirjoneulelapasiin. Vähän yli vuosihan siinä sitten menikin, mutta eilen ne lapaset lopulta valmistuivat. Neule kiristi ja puristi ja veti ja teki vaikka mitä. Päätin antaa niille saman käsittelyn. kuin pitsihuiveille, eli unohtaa tunniksi uimaan huuhteluaineveteen... Ja jo vain silmukat alkoivat asettua paljon kauniimmin! 




Ohje: Taito Etelä-Pohjanmaa: Rakkaat Rasat/Kettu
Lanka: Pallas

Setissä oli kaksi kerää tuota kirjavaa pohjalankaa ja yksi kerä ruskeaa. Pohjalankaa meni toisesta kerästä vain peukaloihin. Nekin olisi ehkä saanut siitä ekasta kerästä, mutta halusin tehdä ne sopivammasta väristä ja otin siksi uudesta kerästä. Ei siis ainakaan pelkoa, että lanka loppuisi kesken näitä tehdessä. 

On ne vaan aika hauskat...