lauantai 26. syyskuuta 2015

Arkiston aarteita

Paljon on itse tullut opeteltua, mutta paljon lienee myös perittyä:


Miun neulovat mummot ❤️

lauantai 19. syyskuuta 2015

Ja vielä parit...

En eilen illalla raivannut korutarvikkeita takaisin kaappiin, joten lauantai-ilta sujui samoissa merkeissä, kuin perjantaikin. Eikä niistä taaskaan tullut nappikorviksia...


Ensin kokeilin virkata ohuella puuvillalangalla sydämenmallisten korunlukkojen päälle. Ajattelin laittaa näihin jotain helmiäkin, mutta sitten nämä näyttivätkin paremmilta ihan vain tällaisina  simppeleinä.


Pisaranmallisiin korupohjiin pujottelin turkooseja puuhelmiä. Punoin vielä lopuksi koruvaijeria koko hässäkän ympärille, että se pysyisi paremmin kasassa ja näyttäisi "korummalta".


Pitäisköhän tänään raivata korutarvikkeet pois, kun ensiviikon korvistarve olisi nyt valmis..

perjantai 18. syyskuuta 2015

Korviksiloita

Kaivelin pitkästä aikaa korutarvikkeet esiin ja kokeilin, jos niistä saisi jotain aikaan. Talvea ja huivikautta ajatellen pitäisi tehdä nappikorviksia. Joten tein tietenkin tällaisia roikkuvia koukullisia!


Viime kevään askartelumassakurssilla tein nämä kullanhohtoiset lehdet, jotka ovat siitä saakka odottaneet koukkuja. Lisäsin niihin myös samaa sävymaailmaa olevat helmet. Tykkään kovasti!


Nappivarastokin on sen verran suuri, että päätin verottaa sitä yksien korviksien verran.


Näissä korviksissa on kristallisydämet ja jatkeena muutama pikkuhelmi.


Myös vuosia sitten kädentaitomessuilta ostetut huopapallot päätyivät korviksiin.


Näillähän sitä taas hyvin saa itsensä koukutettua kaulahuiviin. Todennäköisimmin autoa ajaessa, niin ettei saa päätään käännetyksi... Pitänee seuraavaksi käydä niiden nappikorvisten kimppuun.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Snow-White, Rose-Red ja nörttikissojen paluu

Päätin riskeerata ja ommella kummitytölle 5-vuotislahjaksi jotain. On nimittäin kohtalaisen vaikeaa arvioida kaavojen sopivuutta ilman sovitusta, vaikka koko onkin tiedossa. Lisäksi lapsilta saa melko suoraa palautetta, joten kummitätiä vähän jänskätti antaa tämä paketti...


Kaava: Snow-White and Rose-Red/Ottobre 4/2014
Kankaat: Sampsukka

Mallia etsiessäni huomasin, että tämä kokoluokka on "väliinputoaja" SK:n tarjonnassa, sillä kaavoja ei löytynyt juuri ollenkaan. Kävin kirjastosta nipun Ottobren lastenkaavalehtiä ja johan alkoi löytyä. Kankaat itsessään olivat niin kivat, että jätin mallista "hörselöt" pois. Lisäsin etukappaleen vaakasaumaan rusetin, koska se tuntui kaipaavan jotain. Tänään oli juhlapäivä, eikä tunika ainakaan suorilta käsin tullut tuomituksi.

Juhlien jälkeen tuli sovituskuva ja kokohan osuikin aikalailla nappiin!



Koska en juuri lastenvaatteita ole ommellut, niin tein ensin jämäkankaista testiversion koossa veljentyttö. Katsotaan  uppoaisiko tämä sinne. Itse ihastuin näiden hihansuihin ja pitää ehkä käyttää tuota tapaa seuraavaan omaan paitaan/tunikaan.


Ai niin, kortti vielä... Siitä tuli tällainen:


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Paluu arkeen

Kesäloma olisi taas tältä erää lusittu ja vuorossa paluu arkeen... Tällä kertaa töihinpaluu oli vähän erilainen, koska menin lomalta suoraan virkistyspäivään/kymmenvuotisjuhliin. Reissuun en viitsinyt ottaa matkalaukkua ja kaikki isot kassit alkoivat olla enemmän tai vähemmän puolikuntoisia. Päätin siis lopultakin kokeilla tuota vuosia sitten ostamaani kaavaa.


Kaava: Amy Butler "Weekender Travel Bag"
Kankaat: Anttila 

Ostin Anttilasta Vallilan paksua kangasta tätä laukkua varten ja tarkoitus oli vuorittaa laukku tällä pilkullisella kernillä. No, enhän minä näitä pilkkuja raskinut sinne sisälle piilottaa, joten kankaat vaihtoivat paikkaa. Kerniä oli sen verran vähän, että en saanut tähän leikattua niitä kaavassa olleita ulkotaskuja. Silitin kernille tueksi huopaa, mikä olikin ehkä suurin urakka tämän tekemisessä... Laukku on jo yhden reissun tehnyt, joten voi todeta, että päällys rupeaa hieman kupruamaan käytössä. 

Vuori näyttää tältä:


Tein tälle myös kylkiäiseksi meikkipussin samaa sarjaa:



Niin ja tosiaan, minähän suurensin kaavaa vähän joka suuntaan, että kaikki mahtuisivat laukkuun!



torstai 3. syyskuuta 2015

Melkein symmetria

Löysin keväällä kirjastosta erilaisen sukkakirjan, jonka malleista innostuin. Ensin en nimen ("Säpinää sukkiin") perusteella meinannut edes vilkaista kyseistä opusta, mutta jokin sai kuitenkin sen avaamaan. Pidin lähes maanisen sukkaneulomisvuorokauden ja pyöröpuikolta tippuivat nämä:



Malli: Symmetria (sovellettuna) Stephanie van der Lindenin kirjasta "Säpinää sukkiin"
Lanka: Seitsemän veljestä (mesiangervolla värjätty+harmaa)

Sukat on neulottu yhtäaikaa magic loop -tekniikalla. Ihmeen vähän sekosin kuviossa, vaikka se onkin toisessa toiseen suuntaan.

Kuvio tulisi paremmin edukseen voimakkaammalla kontrastilla, mutta kun oli justhetipaikallavälittömästi päästävä tekemään, niin näillä mentiin.